Artikkelit
Cocktail
Kaj Stenvallin ankkamaalaukset muodostavat jännittävän luvun suomalaisessa nykytaiteessa. Hänen näyttelynsä ovat pitkin 90-lukua ja vuosituhannen alkua olleet huikeita yleisömenestyksiä. Stenvall on vetänyt museoihin ja gallerioihin väkeä hämmästyttävällä tavalla, myös ohi perinteisen taideyleisön. Internetissä oleva Stenvallin näyttely on vuosien saatossa kerännyt kävijämääriä, joista kuvataide ei voi tavallisesti haaveillakaan.

Ankkamaalauksista näyttää monille nuorille muodostuneen väylä kuvataiteeseen. Tutun populaarikulttuurisen merkin kautta on saattanut löytää laajemminkin tarttumapintaa nykytaiteeseen, joka olisi muuten tuntunut etäiseltä, elitistiseltä ja kenties luotaantyöntävältäkin. Ankan kautta on ollut mahdollista uida sisään hankalaksikin koettuun maailmaan.

Stenvallin ankoissa onkin tunnistettavaa ainesta ja odottamattomia ulottuvuuksia ilmeisen harvinaisessa, vetoavassa sekoitussuhteessa, Kaj Stenvallin taiteellisessa cocktailissa.

Tommi Aitio: Jonkinasteinen yhteys, matkoja Kaj Stenvallin taiteeseen

 
POP
Kaj Stenvall kasvoi kaksikielisessä perheessä Tampereella. Hän aloitti öljyvärimaalauksen 18-vuotiaana. Hän opiskeli Turun piirustuskoulussa 1971-1974.

1970-luvun puolestavälistä alkaen Kaj Stenvallin taiteessa näkyi yhä tihenevässä tahdissa sitaatteja ja parafraaseja. Erityisesti hän teki suoria viitteitä Suomen taiteen kultakauden teoksiin. Ensimmäisen synkän humoristisen ankka-aiheisen maalauksensa Kaj Stenvall maalasi 1989. Ankkamaalaukset löysivät heti yleisönsä.

Sittemmin ankasta on muodostunut tietynlainen Kaj Stenvall -tuotemerkki. Teoksissaan Kaj Stenvall käyttää edelleen paljon kuvalainoja, länsimaisen taiteen historiankirjoista klassikoita selaillen. Ankka esiintyy näissä parafraaseissa yksinkertaisena ja kuluneena peitetarinana, jonka varjossa varsinainen sanottava esitetään. Teosten maalausjälki on hyvin litteää, lähes julistemaista. Kaj Stenvallin kuvat ovatkin saavuttaneet ennennäkemättömän laajan yleisön myös reproduktioiden kautta -julisteiden, postikorttien, grafiikan ja verkkonäyttelyiden muodossa.

Nykytaiteen museo Kiasma, POP-näyttely: Kaj Stenvall biografia, Minna Turtiainen

 
Variantti

Joka kerta kun menee katsomaan Kaj Stenvallin uusia teoksia, mieleen hiipii epäilys: entä jos ankan teho on hiipunut? Ei se ole, ei hätää. Stenvallin välittömästi tunnistettava Disney-variantti toimii edelleen kuin tehokkain sisäänheittäjä. Se imaisee katsojan tutkimusmatkalle todellisuuksiin, joista tällä kertaa vaikuttaisi löytyvän paljon pirteän yhteiskunnallisia painotuksia.

Sellainen ei sinänsä ole Stenvallille uutta. Taiteilija teki jo 1970-luvun alussa sosialistista yhteiskuntarealismia mukailevia maalauksia, joista aina oli löytyvinään myös jokin ironisoiva vivahde. Oikeastaan vasta nyt, viidentoista vuoden ankkakuvien jälkeen, tajuaa hahmoon tiivistyvän mahdollisuuksien määrän.

Monesti ankan osuus maalauksen pinta-alasta on äärimmäisen pieni. Silti hahmon kautta rakentuu sisältö kokonaisille maailmankuville ja arvokäsityksille.

Huomioitavaa on, ettei yhdenkään uuden teoksen nimessä esiinny sana "ankka". Tyypillistä Stenvallin teosten näyttämöllä ovat edelleenkin laajat luonnonmaisemat, toisiinsa avautuvat huonetilat ja autot.

Taidehistoriallisten yksityiskohtien lainailua Stenvall sen sijaan tuntuu harrastavan vähemmän kuin aikaisemmin. Toki moni teos kytkeytyy suoraan esimerkiksi maisemamaalauksen tai stillebenin traditioihin.
Populaarikulttuuri, viihde ja niiden aikaansaama ylikorostunut asema saavat osansa.

Jukka Yli-Lassila, Helsingin Sanomat, kulttuuri, 2004

 
Identiteetti
Kaj Stenvallin vuonna 1991 maalaama työ "Luotu itsensä näköiseksi" huutokaupattiin 8500 eurolla Bukowski-Hörhammerin kansainvälisessä syyshuutokaupassa 2002.

Hänet palkittiin valtion taidepalkinnolla vuonna 1972, jolloin hän oli vain vuoden Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa opiskellut teinilupaus.

Seuraavalla vuosikymmenellä hän jatkoi omintakeista linjaansa eikä osallistunut aikakauden uusimpiin, "virallisiin" ja taloudellisesti tuettuihin suuntauksiin, kuten uusekspressionismiin. Stenvall eristäytyi kokonaan taidepiireistä. 1980-luku olikin hänelle vaikeaa aikaa. Hän maalasi koko ajan, mutta ei saanut esittävää taidetta edustavia töitään näytteille. Hänelle ei myöskään myönnetty taiteilijakohtaisia valtion apurahoja.

Vuotta 1993 voidaan pitää Kaj Stenvallin uran käännekohtana. Hänellä oli näyttely Lontoossa ja teoksia myös kahdessa isossa yhteisnäyttelyssä Suomessa: Mäntän Kuvataideviikoilla ja Suomen Taiteilijain näyttelyssä. Syksyllä oli näyttely Turussa ja Helsingissä Galleria Brondalla. Helsingin Sanomien Kuukausiliite teki Stenvallista ison jutun, joka toi ankat ja taiteilijan koko kansan tietoisuuteen. Brondalla kävi noin 25 000 ihmistä kolmen ja puolen viikon aikana, kun yleensä näyttelyissä käy noin 2000-3000 ihmistä. Stenvallin maalauksia voidaan pitää hyvinä pitkäaikaisina sijoituskohteina, koska niiden laatu on tasaista ja korkeatasoista - ja mikä tärkeintä- niillä on selvästi oma tunnistettava identiteettinsä.

Pauliina Lehtinen-Laiho, Taide sijoituskohteena, WSOY 2003

 
"Maalaaminen on monesti äärimmäisen vaikeaa ja tuskallista, mutta se on asia, johon on eniten satsannut elämässä. Joka aamu lähtee liikkeelle nollatilanteesta, ja joka päivä joutuu uudestaan todistamaan itselleen, että on jotain."

Kaj Stenvall Taide-lehdessä 2 / 1996